Siirry sisältöön

Tayo-ryu karaten tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri pidettiin Solvallassa 1.10.2022 Klo.10-16.30.

Leirin vetäjinä on Tayo-ryu karatetyylisuunta kollegio.

Aktiivinen lauantain leiripäivä piti sisällään karatetreenausta, ruokailua seisovasta pöydästä, ja hieman valmentajakoulutustakin. Porukka treenasi ahkerasti perustekniikkaa, paritekniikkaa ja kataa.

Leiripäivä lähti käyntiin aamulla valmentajakoulutuksen teoriaisuudella. Leiri alkoi lauantaina Klo.10.00. Lauantai aamulla vaihtui heti alkuun treenisali ja koulutusluokka. Kaikki kuitenkin löysivät oikeat salit, pukkarit ja koulutusluokat, joten homma lähti pyörimään.

Ekan treenin jälkeen oli lounas seisovasta pöydästä. Loppupäivän treenit vedimme taukojen kanssa. Välillä teoriaa, välillä treeniä. Tankkauksista ym huolehdittiin. Päivä meni jälleen joutuisasti.

Vuoden ensimmäinen leiri oli tutusti jälleen Solvallan Urheiluopistolla järjestettävä Tayo-ryu tyylisuuntakollegion tekniikkaleiri. Tällä kertaa pääsimme järjestämään sen vasta maaliskuun puolella.

Osallistujat koostuivat Tayo-ryu seuroista. Päivä alkoi jälleen VOK valmentajakoulutukseen osallistujilla lajiosan teoriaosuudella aamulla.

Leiri eteni perustekniikkaharjoitteissa, jatkuen päivän mittaan monipuolisilla muilla lajinomaisten harjoitteiden parissa, ja päivän loppuun tuli jälleen erikoistekniikkaa.

Porukalla pysyi lämpö sopivasti päällä, vaikka kuusi treenituntia meni nopeasti. Opiston ruokailut ovat aina odotuksessa karateleiriläisillä. Sitten vain kohti kevään aktiviteettejä, ja vyökokeita.

Päivän läpikäyntiä
Lasse opettaa katan yksityiskohtia
Tekniikkaopetusta
VOK, valmentaja ja ohjaajakoulutuksen lajiosan teoriaa